Pipeltämisen jalo taito

Olen pitkään halunnut kiteyttää erään asian sanoiksi, mutta en ole osannut enkä uskaltanutkaan. Kyseessä on nimittäin kanssasisariani kritisoiva asia, jota en ole oikein osannut pukea sanoiksi. Eilen juttelimme asiasta taas Karrin kanssa. Hän on kuullut marmatukseni aiheesta aiemminkin ja sanoi asiaan liittyen jotain, minkä ansiosta rohkaistun nyt tekemään asialle jotain.

Ennen ”hyökkäystä” kanssasiskojeni kimppuun haluan kuitenkin sanoa, että tämä asia on vain ja ainoastaan feministisen naisen oma henkilökohtainen näkemys siitä, miksi naisyrittäjyys ei tunnu oikein nousevan sille tasolle mille se kuuluisi. Tällä kirjoituksella en halua väheksyä tai paheksua toisten yrittämistä, vaan haluan nostaa esiin ilmiön jota en oikein ymmärrä itse, vaikka nainen ja yrittäjä olenkin.

Pipeltäminen, piipertäminen, nysvääminen, nippelöiminen. Nämä ovat sanoja, jotka liitän vahvasti moniin naisvaltaisiin yrityksiin joissa yksi tai kaksi naista tekevät, usein johonkin ulkonäköön tai kauniisiin esineisiin liittyvästä harrastuksestaan yrityksen. Usein eletään miehen siivellä ja saadaan itselle vähän taskurahaa toiminimen kautta, tai jopa ilman toiminimeä. Tehdään jotain kivaa ja kaunista, jota myydään sitten ystävämyyntinä alle alvirajan ja ollaan niin yrittäjiä, niin yrittäjiä.

Minusta tämä a) vääristää markkinoita niiltä, jotka oikeasti haluavat elää yrityksellään ja b) on hyvin huono asia tasa-arvonäkökulmasta. Eikö meistä naisista tosiaan ole muuhun, kuin näpräämiseen ja pipeltämiseen?

En varmasti ole oikea ihminen kommentoimaan tätä asiaa. Itsekin elän tällä hetkellä todella niukasti yritykseni tuloilla ja taistelen jatkuvasti toimeentuloni puolesta. Siitä huolimatta olen yli viisi vuotta tavoitteellisesti kehittänyt verkostojani, ammattitaitoani ja yrittäjyystaitojani siihen suuntaan, että minusta jonain päivänä (tänään koen olevani jo aika pitkällä) voisi joku nuori nainen pitää hyvänä roolimallina – haluan seistä omilla jaloillani ja olla asiantuntija, ennemmin kuin ”naisyrittäjä” siinä merkityksessä miten monet sen näkevät ja tekevät.

Eilen taas seurasin erästä keskustelua yhdessä naisyrittäjyysryhmässä Facebookissa. Yksi yrittäjä valitteli uusia säästöjä ja päivitteli, että maksaa veroja tässäkin kuussa kymmenkertaisen määrän siihen nähden, mitä saa nostaa palkkaa. Palkaksi hän mainitsi 1500 euroa. Tästähän muutamat kanssasisaret innostuivat, että tuohan on korkea palkka ja ei tässä muutkaan elä kroisoksina, että kyllähän tuollaisia palkkoja lähihoitajat ja siivoojatkin saavat. Joku totesi, että voi vain unelmoida moisesta palkasta yrityksestään.

Tämä pisti vihaksi. Okei, lähihoitajan ja siivoojan palkka on myös paska, mutta ei se 1500 euroa yrittäjällekään ole iso raha kuukaudessa. Varsinkaan kun hän vastaa omasta yrityksestään, kantaa yrityksen riskit henkilökohtaisesti, ja tässä kyseisessä tapauksessa vastaa myös kolmen muun toimeentulosta. Lisäksi hän ei ollut viime kuussa nostanut mitään palkkaa ja niin poispäin. Minkä ihmeen takia naisyrittäjä ei saisi toisten naisyrittäjien mielestä tienata rahaa? Eikö se olisi hieno asia jos joku meistä saisi vähän enemmän palkkaa? Pitääkö tuolla lailla mollata toista kanssayrittäjää ja kanssasisarta? Jos ei suoda toiselle menestystä, ei sitä taatusti itsekään ansaitse!

No, nyt lähti vähän sivuraiteille tämä homma, mutta minun pointtinani on se, että pipellysyrittäminenkin pitäisi nostaa sille tasolle, että sillä voidaan elää ja mielellään kasvaakin. Minusta kunnianhimo puuttuu monilta pipeltäjäyrittäjiltä kokonaan. Jos kerran tykkäät sisustustarvikkeista, niin lähde tekemään sitä hommaa kunnolla – älä vain taskurahaa varten. Jos tykkäät tehdä koruja, tee se kunnolla. Älä tyydy elämään toisen siivellä ja hankkimaan vähän taskurahaa. Arvosta omaa työtäsi ja luomuksiasi edes sen verran, että hinnoittelet ne niin, että niitä myös muutkin osaavat arvostaa oikeana työnä, luovan mielen tuotteena josta kannattaa maksaa.

Minua kiinnostaisi nostaa esiin tällaisia menestyviä yrittäjiä, jotka ovat lähteneet ehkä liikkeelle omasta harrastuksesta, mutta onnistuttu silti nostamaan yritys kannattavaksi. Tätä ideaa vähän hahmottelemmekin täällä Karrin kanssa paraikaa. Tuleeko siitä sitten kirja vai sarja haastatteluja videomuodossa, se on vähän vielä auki.

Minä en halua elää mieheni siivellä. Minusta ei kenenkään naisen pitäisi olla riippuvainen miehensä tai naisensa tai vanhempiensa tuloista – ainakaan pitkää aikaa, toki välillä jousto suuntaan jos toiseen on hyvä asia. Ja sama pätee tietenkin myös toisinpäin.

Kiitos ja anteeksi. Nyt saatte ristiinnaulita minut. Olen puhunut.

Author: Laura

Share This Post On

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *