Suuren surun aika

DSC_0307-5Viime vuosi oli minulle todella raskas monella tavalla. Samalla kun aloittelin uutta elämää uudessa kaupungissa, uuden miehen ja uusien työkuvioiden kanssa, koin elämäni tähän asti suurimman henkilökohtaisen menetyksen kun isoisäni menehtyi onnettomuudessa päivälleen vuosi sitten.

Ukki oli vanha mies, mutta fyysisesti ja henkisesti hän oli edelleen kuolematon nuorukainen jolla riitti aikaa meille omaisille ja hirmuisen monelle muulle ihmiselle hänen lähipiirissään. Hän hoiti aktiivisesti siskoni ja minun lapsia ja hän jaksoi aina olla hyväntuulinen, optimistinen ja hauska. Hän ei ollut vain vanha ukkeli elämässäni, vaan hän oli yksi kaikkein läheisimmistä ja tärkeistä ihmisistä minulle ja usealle muullekin perheessämme.

Olen itkenyt enemmän ukin kuolemaa, kuin yhtäkään aiempaa menetystä. Välillä on tuntunut, ettei minulla olisi oikeutta surra vanhaa miestä näin paljon, mutta kun hän ei ollut meille läheisille vanha mies vaan Kalle Stormälöstä. Hän joka aina oli siellä, auttoi jos tarvitsi apua ja kertoi ikuisia tarinoitaan menneistä ajoista. Hän ei ikinä sanonut pahaa sanaa kenestäkään ja hän jaksoi porskuttaa, kunnes porskuttaminen itsessään vei hänet meiltä pois.

Kymmenes päivä helmikuuta 2015 Karl-Eric Johansson heräsi aamutuimaan, kävi kokemassa verkot ja suuntasi metsätöihin, kuten hän lähes päivittäin teki. Ei häntä kukaan saanut ylipuhuttua lopettamaan vanhoilla päivillä näitä töitä, joita hän niin kovasti rakasti. Kun hän ei saapunut sovittuun tapaamiseen, mummini pyysi isääni tarkistamaan oliko kaikki kunnossa. Isäni löysi ukin auton ja hetken päästä myös ukin metsästä. Moottorisaha oli livennyt ja ukki oli sahannut itseään jalkaan. Hän oli vielä onnistunut kiristämään vyön jalan ympärille ja ottamaan kännykän esiin, mutta kenellekään hän ei ollut kyennyt soittamaan. Hän oli poissa nopeasti, mutta silti taistellen loppuun asti.

Tässä muistokirjoitukseni viime vuodelta. Se saa kertoa loput.

In memoriam: Karl-Eric Johansson

Puhelias, iloinen, eläväinen. Siinä muutamia sanoja jotka kuvaavat ukkia hyvin. Huomioonottava, rakastava, ahkera. Karl-Eric Johansson eli 87 vuotiaaksi. Hänen piti elää satavuotiaaksi. Toisin kävi. Tai kävi juuri niinkuin pitikin. Ukki lähti saappaat jalassa, omalla saarellaan, tekemässä juuri sitä minkä vuoksi hän eli terveenä näin pitkään. Saarellaan hän syntyi ja saarelleen hän kuoli, tehden sitä mitä hän halusi tehdä. Autoon jäi aiemmin aamulla pyydetyt kalat.

Ukin mukana katoavat monet muistot ja tarinat. Mutta koska isoisäni oli viisas mies, hän ei vie kaikkia muistojaan ja tarinoitaan mukanaan hautaan. Hän kirjoitti paljon muistiin: tarinoita elämästään ja niistä asioista, joita hänelle oli kerrottu entisistä ajoista. Oman kotiseudun tarinat olivat tärkeitä isoisälle ja niitä hän myös kertoi meille monen monta kertaa. Yritetään edes muutamat tarinat kertoa eteenpäin omille lapsillemme, jooko?

Karl-Ericillä oli valtavasti eri puolia. Hän oli pitkään mukana Punaisen Ristin toiminnassa ja hän oli innokas harrastelija-arkeologi. Tiesittekö, että hän teki Tanskassa ainutlaatuisia arkeologisia löydöksiä ja pääsi näiden ansiosta peräti televisioon? Hänen piti matkustaa kesällä Viroon tapaamaan vanhoja arkeologiystäviään. Sekin jäi häneltä kesken, kuten niin moni muu asia. Ukki oli aikoinaan aktiivinen sukututkija ja teki monia sukututkimuksia tutuille ja vieraille. Hän oli harrastelijahistorijoitsia. Itsekin haastattelin häntä muutamaan otteeseen paikallishistoriasta, hän myös auttoi minua kun käänsin erästä historiallista kirjoitusta pari kesää sitten.

Miten vanha mies jaksoi tehdä kaikkea sitä mitä Kalle teki? Vesijumppaa kaksi kertaa viikossa, kanat, lampaat, puutarhatyöt, kalastus, metsätyöt. Lapsenlapsenlapsilleenkin hänellä oli aina aikaa.

Isoisä oli jo yli 30 vuotta sitten menettää henkensä metsätöissä. Sitä olen hänen kuolemansa jälkeen ajatellut monta kertaa kiitollisena, että onneksi saimme pitää hänet näinkin pitkään. Sen ansiosta ei vain yksi, vaan kaksi sukupolvea lisää sai tutustua häneen, sai kokea hänen elämänilonsa ja vaikutuksensa. Saimme häneltä äärettömän paljon positiivista energiaa. Uskon, että saamme sitä edelleen. Varsinkin ukin lastenlastenlasten läheisyydessä hänen energiansa on selkeästi läsnä. Hän on mukana suojelemassa Ebbaa, Marttia, Oskaria ja Vilhoa.

Laura Johansson

 

Author: Laura

Share This Post On

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *