Queenin konsertti ja laulamisesta

En varmaan olisi lähtenyt katsomaan Queenia Kaisaniemeen, ellei siskoni olisi tarjonnut lippuja meille. Queen siis esiintyi Helsingissä Adam Lambertin kanssa viime viikolla.

Olin aluksi hieman empivä moisen kokoonpanon toimivuudesta, olihan kyseessä yksi nuoruusajan suurimmista idoleista, tosin ilman sitä kirkkainta laululintuaan Freddie Mercurya.

Konsertti oli upea elämys. Tungos oli hurja, joten en halunnut mennä kovin eteen ja äkkiä halusin perääntyä ihan taakse, jotta voisin nauttia musiikista, enkä pelätä joutuvani litistyksiin. Adam Lambert ei yrittänyt täyttää Freddie Mercuryn mahdottoman suuria saappaita, vaan esitti laulut omaan tyyliinsä, mutta silti suuruutta kunnioittaen ja kiitollisena mahdollisuudesta päästä Queenin solistiksi kiertueelle. Konsertin kruunasi hitti toisensa perään, enkä enää osaa sanoa mikä oli konsertin ehdottomasti hienoin hetki. Toki kestosuosikkini ja nuoruuden jatkojen bravuurini, Bohemian Rhapsody, oli hieno kokonaisuus, jossa sekoitettiin livetilanne Freddie Mercuryn lauluun. Tuntui melkein siltä, että tähti itse oli lavalla juuri tuona hetkenä. En ollut pitkään aikaan käynyt isossa ulkoilmakonsertissa ja tämä kyllä herätti kipinän käydä näissä useamminkin. Karrin kanssa oli hieno nauttia musiikista, seurata ihmisiä ja harmitella yhdessä, että olisipa järkkärit mukana. Ehkä ensi kerralla yritämme päästä paikalle virallisina kuvaajina 😉

Laulamisesta

Freddie Mercury on aina ollut yksi minun suurimmista idoleista. Olen pienestä saakka laulanut aina ja jatkuvasti, kun vaan olen saanut laulaa. Silti olen aina vältellyt esiintymistä yksin, aina pitkälle yli kolmekymppiseksi saakka. Kun opin esiintymään kouluttajana (olen siis somekonsultti ja -kouluttaja yrityksessäni Lvngroomissa), tajusin myös kykeneväni pääsemään esiintymiskammosta laulajana. Pakottauduin laulamaan karaokessa ja jopa yrittäjien joulujuhlissa (melkein) satapäisen yleisön edessä. Harjoittelin määrätietoisemmin rakastamiani biisejä. Sitten innostuin niin paljon, että lähdin jopa laulutunneille Turun rockpopjazz oppilaitokseen Tapani Rauhan hellään oppiin. Siellä minulle pikkuhiljaa aukesi se tosiasia, että oikeasti osaan laulaa ja jo lähtötilanne tunneille lähtiessäni kuulemma oli todella hyvä. Mutta oli minulla oli vielä paljon opittavaa, ja on tietty edelleenkin. Lauloin koko ajan täysillä, kiristäen äänihuuleni niin, ettei ilma päässyt läpi. Kun pitkän harjoittelun jälkeen löysin ilmavamman ääneni, soundini sai ihan uuden tason. Seksikkäämmän, intensiivisemmän ja herkemmän sellaisen. Se oli hurja kokemus, kun on kuulostanut aina samalta yli 30 vuotta ja yhtäkkiä sitä tajuaa, että taipuu ihan muihinkin juttuihin.

Ihailen vahvoja, matalia naisääniä. Rohkeita revittelijöitä, jotka osaavat laulaa yrittämättä kuulostaa heleän kirkkailta, menettämättä silti herkkyyttään. Janis Joplin on ehdoton suosikkini, mutta rakastan myös mm. Vaya con Diosin latinohenkistä paksuäänistä laulajaa. Musiikkityyli jota tykkään itse laulaa on bluesahtava country tai countrahtava blues. Mutta koska rakas ystäväni Minna Sarpila on opastanut minut jazzin saloihin, leikittelen myös ajatuksella kokeilla jotain jazzahtavampaa. Pistän ehkä joskus näytteen lauluäänestäni tänne, jos saadaan aikaiseksi hyvä nauhoitus 🙂

Elämä on viimeisen puolentoista vuoden aikana ollut sen verran traagista, hektistä ja vauhdikasta, etten ole edes ehtinyt unelmoida laulutunneista. Mutta pidemmällä tähtäimellä unelmoin silti siitä, että pääsisin säännöllisesti harjoittelemaan bändin kanssa. Ehkä jopa esiintymään.

 

Author: Laura

Share This Post On

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *