Lisää Venetsia-kuvia

_LJO6649-2Flunssa jatkuu, vaikka tällä viikolla olin jo pitämässä yhden koulutuksen Ahvenanmaalla. Jaksoin hyvin, vaikka edelleen on kova nuha ja yskä. Korvasärky on onneksi kadonnut, kenties kiitos antibioottien. Olen kuitenkin äärettömän kyllästynyt sairastamaan. Kaipaan sienimetsään ja valokuvaamaan metsää ja myös kaupunkimaisemia. Nyt olen äitini luona viikonlopun yli käymässä, mutta totesin aamulla olevani liian kipeä pistääkseni mökkiä talvikuntoon yksin. Ensi viikolla on todella tiivis työtahti, enkä halua niitä keikkoja enää perua (yhden jouduin tällä viikolla perumaan, se oli toinen 8 vuoteen), joten otan rauhallisesti ja lepään sisätiloissa. Ehkä käyn metsässä pienen kävelyn, mikäli sade hellittää.

Innostuin viime viikonloppuna käsittelemään Venetsia-kuvia viime vuoden marraskuulta. Haluaisin kovasti oppia paremmaksi kuvankäsittelijäksi. Perusjutut kyllä osaan ja joitain kikkojakin, mutta paljon on vielä opittavaa. Uskon siihen, että paljon tulee ihan vain tekemällä ja kokeilemalla. Jotkut jutut pitää ehkä sitten vaikkapa verkkokurssin muodossa opetella, mutta aina parempi mitä paremmin tuntee omat kuvankäsittelytyökalunsa.

Näissä seuraavissa kuvissa olen käyttänyt Adoben Lightroomia ja Photoshopia sekä Nik Collectionia. Mistä versioista sinä pidät eniten? Yllätyitkö miten paljon kuvat ovat muuttuneet alkuperäisestä? Miten itse lähtisit näitä alkuperäiskuvia käsittelemään?

 

Author: Laura

Share This Post On

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *