Lontoo – näkökulmia matkailusta ja vähän valokuviakin

Olimme tammikuun alkupuoliskolla poikani kanssa Harry Potter -unelmamatkalla Lontoossa. Liput Harry Potter Studio Tourille olivat taskussa ja jopa bussikuljetus pääkallopaikalle oli varattu verkosta etukäteen. Homma oli hanskassa jo ennen kuin saavuimme perille.

Lontoo on valtava kaupunki, mutta matkailijalle se on silti helposti lähestyttävä ja todella viihtyisä. Koska itse olen kasvanut matkailualalla olevassa yrittäjäperheessä ja olen pitkin yrittäjäuraani myös ollut tiiviisti tekemisissä matkailun kanssa (varsinkin Turunmaan saariston, mutta myös Ahvenanmaan ja Pohjanmaan), oli kiinnostavaa seurata, miten hommat hoidettiin suuressa maailmassa. Ja hommathan hoidettiin tyylillä!

Kävimme loppujen lopuksi aika harvassa turistirysässä, mutta joka puolella meidät otettiin vastaan kuin kuninkaalliset. Kaikki ensimmäisestä lipunmyyjästä viimeiseen lentokentän asiakaspalvelijaan ottivat aikaa palvellakseen juuri meitä, hoitivat asian ystävällisesti ja ymmärtävästi ja perusteellisesti, niin että tiesimme mitä teimme, missä olimme ja että meilläkin on väliä. Tämä tuntuu varsin usein puuttuvan Suomessa.

Toinen asia, mihin kiinnitin huomiota oli elämykset. Kävimme The London Dungeonissa, kauhujen talossa, ja Harry Potter Studio Tourilla reissumme aikana. Kummatkin paikat tarjosivat kokonaisvaltaisen elämyksen, joka oli mietitty tarkkaan aina viimeiseen silaukseen saakka. Olimme niin tärkeitä, että juuri meille tarjottiin se täydellinen elämys. Se tuntui hyvältä. Kaukana olivat ne fiilikset, joita koimme aikoinaan Rovaniemen Santa Parkissa (vai mikäs sen joulumaan nimi oli 1990-luvun lopulla, oli mikä hyvänsä niin ikinä en suosittele sitä paikkaa kenellekään sen surkean kokemuksen jälkeen).

Vaikka kummatkin Lontoo-elämykset olivat kalliita, niin meistä tuntui siltä, että saimme rahalle hyvän (loistavan) vastineen. Myös hotellimme (joka muuten oli vanha ja kulunut **, ei todellakaan mikään luksushotelli), tarjosi hyvää palvelua ja erittäin ystävällisen henkilökunnan. Aamiainen nyt oli mikä oli, mutta odotuksetkaan eivät olleen kummoiset sen suhteen, tiesimme mistä olimme maksaneet.

Juuri nämä kokemukset, kokonaisvaltaiset elämykset ja se ystävällinen vastaanotto (minä olen asiakaspalvelijan huomion keskipiste juuri sillä hetkellä, kun hän minun kanssaan asioi) olivat kaikki asioita, joiden vuoksi haluan äkkiä uudestaan Lontooseen. TÄSTÄ meidänkin pitäisi ottaa mallia, kun tarjoamme matkailupalveluita saaristossa tai Lapissa tai missä tahansa päin Suomea.

Author: Laura

Share This Post On

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *