Parikat – tyyli ja muoti

Kuva: Niina Stolt, Ihana Elämys

En ole koskaan oikein löytänyt omaa tyyliäni. Näin ajattelen silloin tällöin, kun vaivaan päätäni vähäpätöisemmillä ajatuksilla, kuin elämän suuret kysymykset. Minulle kaikki lifestyleen ja muotiin ja ulkonäköön liittyvät asiat ovat tosi kaksijakoisia juttuja. Toki haluan, että kotini olisi viihtyisä ja tykkään tiettyjen aikakausien huonekaluista ja kankaista, mutta samalla minusta sisustaminen on äärimmäisen pinnallista puuhaa. Sama homma ulkonäön kanssa.

Oikeasti vaatteiden tehtävä olisi suojata meitä kylmältä ja viimalta ja kenties katseilta. Mutta muoti tekee ihmisistä pahimmillaan lemmingsin kaltaisia sokeita massoja, jotka pukeutuvat ja stailaa itsensä saman näköisiksi eri vartaloissaan. Yksilöllisemmätkin tyylit usein seuraavat jotain kaavoja ja uniikeistakin tyypeistä tulee typerän näköisiä massoja. Silti haluan näyttää hyvältä, kun liikun ihmisten parissa ja minunkin silmäni sanovat minulle, että tietyt tyylit ovat juuri nyt niitä, joita minunkin pitäisi seurata.

Ai että tämä on ärsyttävää. Paheksun ja ihailen samanaikaisesti ihmisiä, jotka ovat oikeasti heittäytyneet lifestyle-elämäntapaan – esittelevät omia vaatteitaan ja sisustuksiaan ja ruokiaan jajaja. Minusta se on niin naurettavaa, ja samalla niin älyttömän hienoa. Ärsyttää. V’tuttaa suoraan sanoen.

Ja tässä pikku feministihippi herää minussa joka ikinen kerta – naiset, tytöt – me pystymme parempaan! Ei sillä oikeasti pitäisi olla väliä, miltä me näytämme ja mitä merkkejä käytämme vaatteissa tai kengissä! Tehkää jotain järkevää, jotain mikä tekee maailmastamme ja yhteiskunnastamme paremman paikan! Opiskelkaa, sivistäytykää, vaatikaa korkeampia palkkoja samasta työstä, tehkää jotain arvokasta! Te olette parempia, kuin instassa julkaistut smoothiet ja tietyn merkkiset trumpettihousut!

JA SILTI…

Pari kuukautta sitten sain päähänpinttymän, että haluan Minna Parikan kengät. Mielellään puputennarit, koska piikkareita tai korkkareita käytän niin harvoin, että ei ole oikein järkeä ostaa kalliita kenkiä ja käyttää niitä korkeintaan kerran vuodessa. No,sitten alkoi jäätävä nettikauppalimbo. Googletin ja löysin nettikauppoja, jotka myyvät näitä ihanuuksia. Hinnat olivat korvissa (hehheh), paitsi muutamissa kaupoissa, joissa hinnat olivat niin matalat, että olin vakuuttunut kenkien olevan feikkejä. Googletin tätäkin ja totesin, että ei kannata näistä kaupoista ostaa. Valitettavasti myös Parikan omassa verkkokaupassa ALE-puolella ei sattuneesta syystä ollut koskaan minun kokoani, eli 38 tai 39, koska tietenkin ne loppuvat kaikkialta aina ensimmäisenä. Selailin myös Facebook-kirppareita löytöjen toivossa, mutta Parikat ostaneet ovat selkeästi valveutunutta porukkaa. Hinnat olivat lähes yhtä korkeita käytetyissä kengissä, kuin uusissakin.

Kunnes Tori.fi:stä löysin kultaiset tikkarinilkkurit. Okei, niissä on pieni ja terävähkö korko, mutta hinta ja koko stemmasivat meikäläisen lompakkoon ja jalkaan. Muutaman säädön jälkeen hain nämä ihanuudet Vantaan Tammistosta pojan treenien jälkeen ja nyt olen käyttänyt niitä kotona pariin otteeseen ja pohtinut, että mihin ne voisin laittaa jalkaani. Kultaiset kengät eivät ehkä kuitenkaan sovi ihan joka tilanteeseen.

Tyylistä puheen ollen, olin puhunut miehelleni jo aiemmin, että kun ollaan saatu viimeisetkin veromätkyt maksettua, niin aion ostaa Parikat. No, se maksu lähtee vasta parin viikon päästä, mutta kun sain satasella melkein viidensadan euron kengät, niin ostin ne jo etukäteen. Näytin miehelleni kuvan kengistä, ja hän totesi että ne kyllä kieltämättä näyttävät ihan minulta. Täh? Näytänkö minä kultaisia tikkarikenkiä käyttävältä tyypiltä?

Minä en itse yhtään hahmota tyyliäni, mutta ehkä olenkin se tyyppi, jolla on kultaiset tikkukaramellikengät… Siitä puheen ollen, olen vähän laiska meikkaamaan, mutta viime kuussa ostin vähän kalliimman meikkivärin (pohjaväriksi minä kutsun sitä, en tiedä mikä se on, mutta sellainen joka tasoittaa ihoa kevyesti). Olen tämän ansiosta meikannut vähän reippaammin muutenkin. Kysyin kerran mieheltäni, että onks nyt hyvä meikki. Hän nauroi, ettei ollut huomannut minussa muutosta. Samoin hän nauraa minulle, kun pohdin osaankohan kävellä uusilla korkkareillani.

Niissähän on kolmen sentin korko.

Author: Laura

Share This Post On

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *