Matkakokemuksia vol. 1.0 ja vähän kierrätyksestä

Käytiin Saksassa. Viihdyimme siellä peräti viisi yötä ja kuusi päivää. Koimme paljon ja näimme vielä enemmän. Oli kyllä hieno reissu. Matkustaminen on jo itsessään mahtava harrastus, vaikka lentäminen ei ole mikään ilmastoteko. Tätä olen itse asiassa pohtinut aika paljon viime aikoina – ilmastotekoja. Itse en ole kauhean tehokas kierrättäjä, roskat menevät liian usein sinne, mihin helpoiten saan ne dumpattua. Ja tästäkin olen potenut huonoa omaatuntoa. Onneksi reissun aikana poikani seurassa viihtynyt viherpiiperöäitini laittoi meidän kierrätysroskikset tulille. Nyt meillä on muoville oma paikka, biojätteelle oma ja muille oma. Toki paperit ollaan jo aiemmin kierrätetty ja pahvit (paitsi silloin, kun olen raivon vallassa raivannut kämppäämme – silloin kaikki menee mihin sattuu).

Oli miten oli, Saksa on hieno maa. Mehän lennettiin Berliinin Tegel-kentälle, josta vuokrasimme auton. Sitten ajoimme Göttingeniin, jossa hiukan jo raihinainen vanha tuttavapariskunta odottelikin meitä jo innolla. Pääsimme kärräämään pariskunnan rouvaa pyörätuolissa ympäri maita ja mantuja, kävimme syömässä heidän kanssaan ja tutustuimme Göttingeniin ja Hane Münden pittoreskiin pikkukaupunkiin. Kävimme myös Göttingenin virkistysalueella käppäilemässä ja tutustuimme yhteen kaupungin kolmesta kasvitieteellisestä puutarhasta. Kevät on Saksassa huomattavasti edellä meidän ”kevättä”. Oli muuten melkoinen shokki palata kotiin, kun asteita oli about nolla ja taivaalta tuli märkiä rättejä.

Sen vielä sanon reissaamisesta, että on ihan erilaista päästä näkemään eri paikkoja paikallisten opastamana, kuin ilman. Silloin päästään näkemään ja kokemaan paikka ihan eri tavalla. Muistan, kun 16-vuotiaana matkustin tämän samaisen saksalaispariskunnan ja ihanan (valitettavasti edesmennyt) ukkini kanssa Englantiin. Silloin lensimme Turusta Hampuriin ja junalla matkustimme Hampurista Göttingeniin ukin kanssa. Sieltä lähdimme saksalaispariskunnan autolla Majan kyydissä erinäisten maiden kautta Englantiin. Se oli mieletön elämys. Muistan myös, kun Englannissa (jossa vierailimme saksalaispariskunnan tyttären perheen luona) menimme keskelle maaseutua sellaiseen pubiin, jolla ei ole nimeä. Siellä join sitten jonkinlaista siideriä, vaikka olin vasta 16 vuotias. Mutta aikuisten seurassa minäkin sain nauttia lasillisen. Tämä alkoholin juominen ei kuitenkaan ollut se elämys, vaan nimenomaan se, että menimme paikkaan, josta vain paikalliset tiesivät ja vielä keskellä ”ei mitään”. Näitä elämyksiä harva turisti löytää itsekseen.

Author: Laura

Share This Post On

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *