Mua ärsyttää, nro 2

Minua ärsyttää ihmisten epärehellisyys tai se, että luvataan asioita, joita ei aiotakaan pitää. Varsinkin silloin, kun kyseessä on toisen elinkeino tämä tuntuu todella epäreilulta. Minulla on plakkarissa pari tähän liittyvää kertomusta.

Tulipa mieleeni muutamien vuosien takaa nämä kaksi kertaa, jotka ovat todella avanneet silmiäni yrittäjänä aivan uudella tavalla. Kyseessä itse asiassa kaksi saman ”yhteistyökumppanin” temppua, joiden vuoksi mietin pitkään, jos vielä joskus sieltä suunnalta halutaan tehdä yhteistyötä.

Kyseessä on media-alalla toimiva taho, jolle tein jonkin verran hommia aikoinaan. Minulta kysyttiin ennen erästä kesää, haluaisinko tehdä heille muutamia pieniä toimeksiantoja kesän aikana. Sovimme kokouksen aikana yksityiskohdista ja hinnoista ja paiskasimme kättä. Emme missään vaiheessa kirjoittaneet muistiota tästä, minä vain merkkasin itselleni ylös hinnat ja toimeksiannot. VIRHE NUMERO YKSI: pyydä kaikki toimeksiannot paperille (mailiin, chattiin, mihin tahansa, kunhan voit jälkikäteen palata tarkistamaan yksityiskohdat).

Kesä meni ja minä toimitin toimeksiannot sovitun mukaisesti asiakkaalle. Loppukesästä sitten lähetin laskun tehdystä työstä. Mutta miten kävikään? Samainen tyyppi, jonka kanssa olin paiskannut kättä, ilmoitti etteivät he tällaisia laskuja voi ruveta maksamaan, että ne ovat aivan liian kalliita heille. Kiukustuin ja ilmoitin, että maksakaa sitten mitä haluatte. Ja päätin, etten ikinä enää tee töitä tälle yritykselle.

No, aikaa kului ja minä pääsin yli kiukusta. Opinpahan sopimaan asiat kirjallisesti. Sitten yhtenä kevätpäivänä puhelin soi ja soittajana oli tämä samainen tyyppi. Tällä kertaa hän tarjosi minulle isompaa toimeksiantoa, jonka oikeasti halusin tehdä. Tällä kertaa sain sovittua asiat sähköpostitse ja hintakin muistettiin mainita. Kaikki oli siis hyvin ja päätin unohtaa menneet.

Sitten samaisen yrityksen eräs toinen johtaja pyysi, kesken toimeksiannon, että jos voisin vilkaista heidän viestintäänsä asiantuntijan silmin ja lupaili yhteistyötä sitten myöhemmin samana vuonna. No tottakai minä sen tein, ilman lisäkustannuksia – koska saisin keikkoja heiltä myöhemmin. VIRHE NUMERO KAKSI: jos joku tarjoaa näkyvyyttä tai ”mahdollista yhteistyötä sitten joskus” – laita hinta työllesi ja laskuta. Näitä lupauksia eivät monetkaan tahot pidä.

Tein pienen raportin, ehdotin mitä voisi jatkossa tehdä mm. somessa paremmin ja nostin esiin tärkeitä pointteja heidän viestinnästä. Sain kiitokset ja palasin varsinaisen toimeksiantoni pariin. Sitten myöhemmin samana vuonna otin yhteyttä tähän johtajaan ja kyselin sen yhteistyö perään. Silloin minulle ilmoitettiin lyhyesti ja erittäin tylysti, että he tekevät yhteistyötä erään toisen tahon kanssa, mutta että heillä olisi ilmoitusmyyjän paikka vapaana. ILMOITUSMYYJÄN. Minulta pyydetään ensin viestintäasiantuntijan näkemystä toimintaan ja sitten tarjotaan ilmotusmyyjän paikkaa. En vastannut tähän sähköpostiin ikinä, mutta lupasin jälleen kerran, etten enää ikinä tekisi yhteistyötä tämän tahon kanssa.

Katsotaan nyt kauanko jaksan kiukutella tästä asiasta. Ehkä siihen saakka, että kyseinen yritys taas ottaa yhteyttä ja kyselee yhteistyötä. Tai sitten pidän tällä kertaa lupaukseni itselleni ja pysyttelen heistä poissa.

Author: Laura

Share This Post On

2 Comments

  1. Nää on niin PERSEESTÄ! Voi pojat! Mulla on pari tarinaa myös sopimuksista joista en älynnyt ottaa itään paperille ja HUOM! Jos vastassasi on suuri korporaatio niin meilitkään ja siinä mainitut aikataulut ja hinnat eivät välttämättä päde oikeudessa jos ei ole erittäin yksityiskohtaisen tarkkaan kirjoitettu 🙁

    Post a Reply
    • Kaikesta onneksi oppii! Nyt voin jo nauraa näille, tai ainakin hymähtää ja pitää verenpaineeni melko alhaalla. Mutta jestas että nyppi silloin. Ja varsinkin se ensimmäinen moka, jolloin oikeasti olisi tarvinnut nuo rahat. Ei tuore yrittäjä kesäänsä täyteen saa myytyä, ja jokainen keikka on rahallisesti todella tärkeä. Hattu kourassa taisin silloinkin joutua menemään vanhempien luokse.

      Tuo toinen nyppii sen vuoksi, että ensin arvostetaan asiantuntijana ja sitten yhtäkkiä tarjotaankin jotain aivan erilaista työtä, joka ei kyllä ole lähelläkään viestinnän asiantuntijuutta.

      Post a Reply

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *