Hyvää syntymäpäivää, Kalle-moppe

Ukki halusi, että lapsenlapsenlapset kutsuvat häntä Kalle-moppeksi. Moppe on ilmeisesti vanha nimitys äidin isoisälle saaristossa.

Ukki täyttäisi tänään 92 vuotta. Hän olisi todennäköisesti edelleen hyvässä kunnossa ja samanlainen ikinuori, kuin ennenkin. Mutta kohtalo puuttui peliin. Tai moottorisaha. Ja ukki kuoli metsään helmikuussa 2014. Paska juttu, sanoisin. Todella paska juttu.

En enää itke häntä päivittäin, enkä edes joka kuukausi. Mutta ikävä kalvaa edelleen aika usein. Alkushokin, sitä seuranneen syvän surun ja jonkinasteisen loppuunpalamisen tai masennuksen jälkeen elämä alkoi taas voittaa tässä jossain vaiheessa. En oikein tiedä milloin, mutta nyt en enää itke joka kerta, kun mietin ukkia ja en ole alakuloinen koko ajan. Nyt hymyilen tai peräti nauran yhä useammin. Ukin kuolemasta on jo kohta viisi vuotta. Se tuntuu silti käsittämättömältä, koska omassa päässäni aika pysähtyi tuolloin pitkäksi aikaa. Todella pitkäksi aikaa.

Huomenna ukki saa uuden lapsenlapsen. Oi että hän olisi iloinnut sitä! Mutta iloitaan me hänenkin puolesta!

Tässä nekrologi, jonka kirjoitin tuolloin kunnanlehteen:

In memoriam: Karl-Eric Johansson

Puhelias, iloinen, eläväinen. Siinä muutamia sanoja jotka kuvaavat ukkia hyvin. Huomioonottava, rakastava, ahkera. Karl-Eric Johansson eli 87 vuotiaaksi. Hänen piti elää satavuotiaaksi. Toisin kävi. Tai kävi juuri niinkuin pitikin. Ukki lähti saappaat jalassa, omalla saarellaan, tekemässä juuri sitä minkä vuoksi hän eli terveenä näin pitkään. Saarellaan hän syntyi ja saarelleen hän kuoli, tehden sitä mitä hän halusi tehdä. Autoon jäi aiemmin aamulla pyydetyt kalat.

Ukin mukana katoavat monet muistot ja tarinat. Mutta koska isoisäni oli viisas mies, hän ei vie kaikkia muistojaan ja tarinoitaan mukanaan hautaan. Hän kirjoitti paljon muistiin tarinoita elämästään ja niistä asioista, joita hänelle oli kerrottu entisistä ajoista. Oman kotiseudun tarinat olivat tärkeitä isoisälle ja niitä hän myös kertoi meille monen monta kertaa. Yritetään edes muutamat tarinat kertoa eteenpäin omille lapsillemme, jooko?

Karl-Ericillä oli valtavasti eri puolia. Hän oli pitkään mukana Punaisen Ristin toiminnassa ja hän oli innokas harrastelija-arkeologi. Tiesittekö, että hän teki Tanskassa ainutlaatuisia arkeologisia löydöksiä ja pääsi näiden ansiosta peräti televisioon? Hänen piti matkustaa kesällä Viroon tapaamaan vanhoja arkeologiystäviään. Sekin jäi häneltä kesken, kuten niin moni muu asia. Ukki oli aikoinaan aktiivinen sukututkija ja teki monia sukututkimuksia tutuille ja vieraille. Hän oli harrastelijahistorijoitsia. Itsekin haastattelin häntä muutamaan otteeseen paikallishistoriasta, hän myös auttoi minua kun käänsin erästä historiallista kirjoitusta pari kesää sitten.

Miten vanha mies jaksoi tehdä kaikkea sitä mitä Kalle teki? Vesijumppaa kaksi kertaa viikossa, kanat, lampaat, puutarhatyöt, kalastus, metsätyöt. Lapsenlapsenlapsilleenkin hänellä oli aina aikaa.

Isoisä oli jo yli 30 vuotta sitten menettää henkensä metsätöissä. Sitä olen hänen kuolemansa jälkeen ajatellut monta kertaa kiitollisena, että onneksi saimme pitää hänet näinkin pitkään. Sen ansiosta ei vain yksi, vaan kaksi sukupolvea sai tutustua häneen, sai kokea hänen elämänilonsa ja vaikutuksensa. Saimme häneltä äärettömän paljon positiivista energiaa. Uskon, että saamme sitä edelleen. Varsinkin ukin lastenlastenlasten läheisyydessä hänen energiansa on selkeästi läsnä. Hän on mukana suojelemassa Ebbaa, Marttia, Oskaria ja Vilhoa.

Laura Johansson

Author: Laura

Share This Post On

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *